President 63 laituri

Tukholmassa sijaitseva President63 laituri. President63 laiturit koostuvat suurikokoisista ja raskaista laiturielementeistä. Laiturissa on korotettu kansikorkeus vakiona. Laiturin kansilaudat ja pystyverhous ovat 50mm vahvaa lankkua, joka on vakiona painekyllästettyä mäntyä. Vaihtoehtoisesti laudat on mahdollista valmistaa myös kyllästämättömästä puusta, joka käsitellään asiakkaan toiveen mukaisella värillä sävytetyllä puuöljyllä, kuten kuvassa.

President 63 laituri

Hämeenlinnassa Linnanpuistossa sijaitseva President63 laituri toimii laiturina yhteysaluksille ja vierasvenelaiturina. Laiturissa on leveyttä 5 m jonka johdosta President63 on erittäin vakaa ja näyttävä laituri. Kuvan laiturissa on teräksinen kulkusilta.

President 63 laivalaituri

Äänekosken Kaupungille Suolahden satamaan toimitettu President 63 mallin laivalaituri. Laituri koostuu yhdestä 5 m leveästä ja 30 m pitkästä ja 28 tonnia painavasta elementistä. Laiturin ponttoneiden kantavuus on 65 t. Laituri on suunniteltu siten että sillä voi olla yhtä aikaa 200 henkilöä turvallisesti vakavuuden tai kantavuuden kärsimättä

President 63 laivalaituri

Pirkkalan Kunnalle Rantaniittyyn toimitettu laituri matkustaja-alukselle sekä vierasveneille. Laiturin kansi on kahdessa eri tasossa käyttötarkoituksen mukaan. Laituri on President 63 mallistoa jonka leveys on 5 m ja pituus 20 m. Laiturissa on lankkukansi ja lankuista tehty pystyverhous.

President 56 laituri

Kuvassa Mäntän Serlachius Museo Göstan rantaan rakennettu President56 laituri. President56 laiturit ovat kookkaita ja erittäin vakaita laitureita. Laiturissa on vakiona tyylikäs sivuverhous. Kuvan laiturin kansi ja sivuverhous on rakennettu tilaajan toimittamasta lehtikuusesta.

Harbour laituri

Raumalla, Poroholman Lomakeskuksessa, sijaitseva Harbour Demand laituri. Harbour-laiturit ovat kookkaita, erittäin vakaita ja kestäviä laitureita. Harbour laiturielementeissä on teräksinen poikkirunko, johon ponttonit sekä tukeva puurunko kiinnittyvät. Harbour -laituriponttonit eivät vety eivätkä menetä kantavuuttaan, vaan kestävät hyvin myös pakkasolosuhteissa.

Harbour laituri

Harbour-mallisto on venesatamien ja yhteyslaitureiden sekä kelluvien terassien ja siltojen rakentamiseen tarkoitettu laiturimallisto. Harbour-malliston laiturit ovat vakaita, kantavia, kestäviä ja näyttäviä. Kuvan Harbour-laituri sijaitsee Ruotsissa.

Harbour laituri

Sastamalan Vammalassa sijaitseva vierasvenelaituri on Harbour -standard mallistoa. Laiturissa on erikoisratkaisuna kaarevuus. Harbour-laiturin reunalla on tukeva reunapiiru, johon voidaan kiinnittää järeitäkin veneaisoja.

Harbour laituri

Harbour-laiturit ovat erittäin vakaita ja kestäviä laitureita. Kookkaita laiturielementtejä on mahdollista yhdistää peräkkäin tai T-mallin laituriksi. Kuvan Harbour-laiturissa on teräksinen kulkusilta ja laituri on varusteltu törmäyssuojilla sekä venepollareilla. Laituri sijaitsee Tukholmassa.